Nuca tuntuu rakastavan talvea! Se jaksaa aina riehaantua päästessään pellolle/metsään pinkomaan tuhatta ja sataa. Hieman ollaan jouduttu rajoittamaan tuota ulkona peuhaamista, kun kertyy tassuihin ikävät paakut (saisikohan Nuca joulupukilta sellaiset tassukat, jotka bongattu Vidan ja Nanan blogista? ;D). Itsekin tulee niiiin hyvälle tuulelle, kun katselee koiran sekopäistä menoa! Koirahan on eläin, jota ohjaa eläimen vaistot ja rodusta riippuen koira on taipuvaisempi toimimaan rodulle tyypillisellä tavalla.  Ja sitten on vielä se yksilö, se jokaisen oma Nuca. Se on se kaveri, jonka pylly vatkaa hallitsemattomasti puolelta toiselle, kun rakas ihminen tulee kotiin. Se on se kaveri, joka kellahtaa viereen tassut taivasta kohti, kieli poskella. Se on se, joka hoksaa äkkiä (kuin täytenä yllätyksenä), että sen perässä kulkee jokin ihme "törönlörön" (lue: häntä), jolle kannattaa varmuuden vuoksi murahdella, kun se heiluu. Se on se kaveri, joka löytää kauan kadoksissa olleen sukkaparin viitsimättä tuoda sitä helpottuneelle omistajalle; sukka on aina parempi eliminoida. Se on se tyyppi, joka törmää pensasaitaan, koska tahtoo "hymyillä" sinulle kävelyllä. Se on se, joka vetää sinut talvella nurin (parasta olisi, jos ihmisiä olisi mahdollisimman paljon ympärillä), kun nenä sattuu äkisti havaitsemaan hyvän tuoksun. Se on se koira, jota muut koiranulkoiluttajat katsovat kieroon, kun se tahtoisi syödä heidän fifinsä (vaikka itse tiedät, että oma koirasi osaa ohittaa toiset ihan kauniistikin). Se on se kaveri, joka on salamana paikalla, kun jääkaapin ovi aukeaa. Se on se tollo, joka täytyi pelastaa silloin, kun se pienenä tippui pää edellä järveen. Se on se "herra hepuli", joka tökkää kostean kuonon kameran linssiin, ettet varmasti saa otettua kuvia. Se on se kaveri, jolla on iltaisin aina luiden suuri järjestely-operaatio. Se on se ihana tyyppi, joka tulee raskaan päivän jälkeen viereesi kuorsaamaan ja valtaamaan sängyn. Tämä kaveri on ainakin minulle se paras tyyppi, se meidän Nuca <3